säätiölaki

Muuttiko 2015 voimaan tullut säätiölaki säätiön perusluonnetta liiketoiminnalliseen suuntaan?

Säätiölaki ja sen määritelmä

Säätiölaki uusittiin vuonna 2015. Aikaisemman, alkuaan vuonna 1930 säädetyn, mutta moneen kertaan muutetun säätiölain sijaan tuli 1. joulukuuta 2015 voimaan nykyinen säätiölaki (487/2015). Lakia koskevan hallituksen esityksen (166/2014 vp) mukaan uuden lain pääasiallisena tarkoituksena on selventää jatkuvarahoitteisten ja toiminnallisten säätiöiden asemaa, korostaa säätiöiden yleisesti hyödyllistä tarkoitusta, lisätä avoimuutta ja tehostaa perusteettomien lähipiirietujen estämistä.[1] Säätiö on siis edelleen itsenäinen oikeussubjekti, jolle luovutettuun (tai muuhun sen varallisuuteen) ei kellään muulla ole omistusoikeutta, mutta jonka ainoan pakollisen hallintoelimen, hallituksen, jäsenet saa nimetä säätiön säännöissä mainittu ulkopuolinen taho. Ts. ulkopuolinen taho voi käyttää määräysvaltaa säätiössä ja siten myös hallita sen varallisuutta. Muussa tapauksessa säätiön sääntöjen perusteella hallitus itse täydentää itseään tai hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet.

Sen paremmin kumotussa kuin voimassa olevassa laissakaan ei ole säätiön määritelmää, vaikka se on kategoriassaan ainoa oikeussubjekti. Säätiölle ”luovutetaan” varallisuutta (2:1,2) ja se on ”perustajastaan erillinen oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröimisellä” (1:2,2). Kumotussa tai voimassa olevassa laissa ei ole mitään jäseniä, osakkaita tai yhtiömiehiä koskevia säännöksiä toisin kuin kaikissa yhteisöjä koskevissa säännöksissä.

Voimassa olevan lain mukaan ”säätiöllä on oltava hyödyllinen tarkoitus”, mikä kumotun lain mukaan oli säätiön perustamisluvan edellytyksenä. Voimassa olevan lain mukaan erillistä perustamislupaa ei enää tarvita. Lain perusteluissa nimenomaan mainitaan pohditun, olisiko säätiöllä oltava yleishyödyllinen tai aatteellinen tarkoitus, mutta päädytty jättämään säätiön yleishyödyllisyyden määrittäminen veronsaajan tehtäväksi. Perusteena tälle ratkaisulle on voinut olla mm. se, että toisin kuin kumottuun lakiin, voimassa olevaan lakiin sisältyy säännökset tuki- ja sukusäätiöistä (1:9).[2] Näitä säätiöitä on tähän asti puuttuneista säännöksistä huolimatta perustettu käytännössä runsaasti. Tukisäätiön tarkoituksena saa olla edun tuottaminen ”sellaiselle säätiön perustajana olevalle tai säätiössä määräysvaltaa käyttävälle säätiölle, yhdistykselle tai muulle yhteisölle, jonka omistajilla, jäsenillä tai muilla edunsaajilla ei ole oikeutta tukea saavan yhteisön tai säätiön varoihin” (esimerkkinä koulutoimintaa harjoittavaa osakeyhtiötä tukeva säätiö).

Säätiön liiketoiminta

Eräs voimassa olevan lain eniten kiinnostusta herättäneistä asioista on säätiön harjoittamaa liiketoimintaa koskevat säännökset. Hallituksen esityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että liiketoimintaa ei ole määritelty säätiölaissa. ”Muussa lainsäädännössä olevat liiketoiminnan määritelmät ja niiden tulkinnat ovat voineet aiheuttaa epäselvyyttä säätiölaissa säädetyn [liiketoimintaa koskevan] rajoituksen tulkinnassa esimerkiksi sen vuoksi, että muuta lainsäädäntöä sovellettaessa liiketoiminnaksi on ajan myötä voitu tulkita sellainen toiminta, jota ei aiemmin pidetty samaakaan lainsäädäntöä sovellettaessa liiketoimintana.”[3] Laissa ei myöskään ole määritelty sijoitustoimintaa tai varainhoitoa. ”Voi olla myös niin, että säätiön kannalta merkityksellinen jaottelu liittyy vain verotukseen.” [4]

Yksiselitteistä liiketoiminnan määritelmää ei kirjoittaja tunne. Liiketoimintana voinee kuitenkin sanoa yleisesti pidettävän tavaroiden ja palvelujen itsenäisenä ja suunnitelmallisena toimintana tapahtuvaa luovutettavaksi tarjoamista vastiketta vastaan edeltä käsin määritellyn tai määrittelemättömän ajan rajoittamattomalle tai laajahkosti rajoitetulle asiakasjoukolle, missä toiminnassa asetetaan riskeille alttiiksi erilaisia etuja ja jossa myynnistä saatavien tulojen odotetaan vähintään kattavan myytävien tavaroiden ja palvelujen hankinnasta aiheutuvat menot.

Kumotun lain mukaan

”Säätiö älköön harjoittako muuta liiketoimintaa kuin sellaista, joka on sen säännöissä mainittu ja joka välittömästi edistää säätiön tarkoituksen toteuttamista”

(kumotun lain 1:8a, vahv. vr). Kumotussa laissa säätiön liiketoiminnan harjoittaminen oli siis määritelty negaation avulla. Välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseksi liiketoimintaa harjoittavia säätiöitä ovat jo perinteisesti esimerkiksi museota, palvelutalotoimintaa tai sairaalaa ylläpitävät eli ns. toiminnalliset säätiöt.

Voimassa olevassa laissa vastaava säännös kuuluu:

”Säätiö voi harjoittaa vain toimintamuotoihinsa välittömästi liittyvää liiketoimintaa sekä säännöissä määrättyä muuta liiketoimintaa toimintamuotojensa rahoittamiseksi

(1:7,1, vahv. vr). Vaikka siis säätiön tarkoitus ei saa olla liiketoiminnan harjoittaminen, niin ”hyödyllisen” toiminnan rahoittamiseksi säätiö saa harjoittaa liiketoimintaa (tai sijoitustoimintaa), eikä sen tarvitse liittyä välittömästi ”hyödylliseen” tarkoitukseen.[5]

Voimassa olevassa laissa on nimenomaisesti otettu huomioon myös se perusasia, että kaikessa aatteellisten yhteisöjen ja säätiöiden varsinaisesta toiminnasta kertyvien tulojen lisäksi toimintaa joudutaan usein rahoittamaan muilla tuloilla. Laissa nimittäin nimenomaan säädetään, että ”säätiön toiminta rahoitetaan pääomalla, toiminnan tuloilla ja muulla rahoituksella”. (1:2,1). ”Toiminnan tulot” tarkoittaa tietenkin säätiön tarkoituksensa toteuttamiseksi tarpeellisesta toiminnasta kertyviä tuloja, esimerkiksi säätiön omistamassa hoitolaitoksessa hoitoa saavien asiakkaiden maksamia hoitomaksuja. Usein nimenomaan toiminnallisissa säätiöissä varsinaisesta toiminnasta saadut tulot eivät kata vastaavia menoja, jolloin lisärahoitus on tarpeen. Lähtökohtaisesti avustuksia tai apurahoja jakavan säätiön varsinaisesta toiminnasta ei välttämättä synny lainkaan tuloja. Toiminnasta saatavat tulot saattavat aatteellisista syistä olla pysyvästi vastaavia menoja pienemmät. Syynä voi joskus olla myös vaikeus sopeuttaa toiminnasta aiheutuvien kiinteiden menojen määrä säätiön muuttuneeseen taloudelliseen tilanteeseen.

”Muu rahoitus” voi liiketoiminnan ohella tietenkin olla myös perinteistä aatteellisen säätiön varainhankintaa myyjäisin, arpajaisin jne., joskin niiden osuus toiminnallisen säätiön rahoituksessa saattaa olla vaatimaton.

Säätiön liiketoiminnan yhtiöittäminen

Voimassa olevan lain mukaan säätiö saa myös yhtiöittää sijoitus- ja liiketoimintansa, ”jollei sitä rajoiteta säännöissä” (1:6,2 ja 1:7,2). Säätiön on mahdollista osallistua aktiivisesti tytäryrityksensä johtamiseen, rahoittamiseen ja muuhun toimintaan.[6] Näin ollen säätiön oman ja sen tytäryrityksen välinen raja on ”veteen piirretty viiva”. Säätiöllä on mahdollisuus vapaasti valita varsinaisen toiminnan tukemiseksi harjoittamansa liiketoiminnan toteuttaminen säätiössä tai tytäryrityksessä. Tästä voitaneen tehdä myös johtopäätös, että säätiö saa mainitussa tarkoituksessa myös hankkia määräysvallan tytäryrityksessä ostamalla liiketoimintaa harjoittavan yrityksen.

Säätiön liiketoiminta perustuslain näkökulmasta

Vuonna 2000 voimaan tulleen Suomen perustuslain (731/1999) 2 luvun 18 §:n mukaan ” Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Voimassa olevan säätiölain valmistelussa on myös arvioitu sitä, onko ”liiketoimintarajoituksen säilyttämiselle sellaiset perusteet, että rajoitus voidaan säilyttää.”[7] On todettu kuitenkin kumotussa säätiölaissa olleen rajoituksen aikoinaan tapahtuneen säätämisen jälkeen ja elinkeinovapauden tulkinta on laajentunut siten, että perustuslaissa säädetty elinkeinon harjoittamisen vapaus koskee myös yhteisöjä ja säätiöitä eikä vain ”niiden takana” olevia ihmisiä.

Lain elinkeinotoiminnan harjoittamisen oikeudesta 1 §:ssä (122/1919), sellaisena kuin se säädetty laissa 228/1993, nimenomaan mainitaan, että laissa säädetyin ehdoin saa laillista ja hyvän tavan mukaista elinkeinoa harjoittaa luonnollisen henkilön lisäksi myös yhteisö ja säätiö. Elinkeinoa saa ryhtyä harjoittamaan pelkästään ilmoituksen perusteella lukuun ottamatta sellaisia elinkeinoja, joiden harjoittamisesta on säädetty erikseen lailla tai asetuksella.

Yhteenveto

Voinee siis todeta, että säätiön luonne oikeussubjektina ei ole juurikaan muuttunut voimaan tulleen uuden säätiölain myötä. Säätiön tarkoitus ei saa olla liiketoiminnan harjoittaminen, mutta sen varsinaisen ”hyödyllisen” toiminnan rahoittamiseksi säätiö tai sen tytäryritys saa harjoittaa liiketoimintaa (tai sijoitustoimintaa). Sen ei siis tarvitse liittyä välittömästi ”hyödylliseen” tarkoitukseen.

Vaikuttaa siltä, että erityisesti varainhankinnan osalta voimassa olevassa laissa on mukauduttu paljolti jo vallitsevaan käytäntöön, jonka mukaan säätiön varsinaisen toiminnan rahoitus on mahdollista aikaisempaan verrattuna myös liiketoiminnan avulla. Samalla liiketoimintaa säädellään aikaisempaa yksityiskohtaisemmin. Kumotun lain mukaan säätiön tilinpäätös oli laadittava kirjanpitolain mukaisesti ja toimintakertomuksessa tuli ”käydä pääpiirteittäin ilmi, millä tavoin säätiö on toiminut tarkoituksensa toteuttamiseksi”. Voimassa olevassa lain 5 luvussa säädetään tilinpäätöksen laatimisesta paljon yksityiskohtaisemmin, erityisesti lähipiirin kanssa tapahtuneiden toimien informoimiseksi. Mainittuun lukuun on kuitenkin myös sisällytetty sellaisen konsernin määritelmä, jossa säätiö on emosäätiönä, sekä säännös velvollisuudesta laatia konsernitilinpäätös.

Lähteet

[1] Yleishyödyllisyyden korostamisen kanssa on jonkin verran ristiriidassa voi katsoa olevan sen hallituksen esityksen johdanto-osassa olevan maininnan., jonka mukaan ”lain sisältöä ja kirjoitusasua yhtenäistetään mahdollisuuksien mukaan yhteislainsäädännön viimeaikaisen kehityksen kanssa”:

[2] Lakiin tehdyissä viittauksissa on mainittu lain luku, pykälä ja tarvittaessa ao. pykälän momentti.

[3]  HE s. 27.

[4]  ibid.

[5] Eräs viite siitä, että tosiasiassa säätiöillä on ollut aikaisemminkin voimassa olevan lain tarkoittamaa muuta liiketoimintaa, on kahden kommentaariteoksen tekstien vertailu. Risto Järvisen, Eero Prepulan, Veijo Riistaman ja Yrjö Tuokon kirjoittamassa, vuonna 1992 ilmestyneessä kommentaariteoksessa kirjoitetaan aatteellisten yhteisöjen ja säätiöiden tuloslaskelmakaavan nimikkeiden sisällöstä: ”Varainhankinnan tuotto koostuu jäsenmaksuista, yksityisiltä luonnollisilta tai juridisilta henkilöiltä saaduista lahjoituksista ja avustuksista, arpajaisista, tanssi- ja muista huvitilaisuuksista, myyjäisistä yms. toiminnoista saaduista tuotoista.” (3 painos 1995, s. 301)Samojen kirjoittajien vuonna 2000 ilmestyneessä kommentaariteoksessa ”Kirjanpito ja tilinpäätös – uuden kirjanpitolain mukaan” kirjoitetaan kuitenkin: ”[varsinaiseen toimintaan kuulumattomien] Liiketoiminnan tuottojen ja kulujen summat ilmoitetaan … varainhankinnan pääryhmässä omilla nimikkeillään.” (2. uudistettu laitos 2000, s. 216)

[6] HE, s. 28

[7] ibid.

Edellinen Seuraava