
Anna-Kaisa Mäkelä
Aloitin Tuokolla syksyllä 2022 tilintarkastuksen traineena ja nykyisin toimin Associatena eli avustavana tilintarkastajana. Olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta laskentatoimen maisteriohjelmasta kesällä 2022 ja ennen Tuokolle siirtymistä ehdin tehdä monipuolisesti töitä mm. tuonti- ja vientihuolinnan sekä verotuksen parissa.
Tuokolla työtehtäviini kuuluu tilintarkastuksissa avustaminen. Tilintarkastus on työnä monipuolisista ja siinä pääseekin hyvin näkemään erilaisia aloja ja toimijoita. Työ tarjoaa myös sopivasti haastetta ja mahdollistaa uuden oppimista. Tilintarkastustehtävien lisäksi toimin yhtiössä myös markkinointi- ja viestintätiimissä sekä Green Office -tiimissä. Tykkään myös kirjoitella artikkeleita nettisivuillemme.
Aiemmalta koulutukseltani olen musiikkipedagogi ja vapaa-ajalla puuhailenkin paljon musiikin parissa. Lisäksi vapaa-aikani kuluu koiran ja perheen kanssa ulkoillessa, lukiessa ja erilaisia käsitöitä tehden.