Markus Kauranen

Markus Kauranen

Olen Markus ja toimin Tuokolla tilintarkastuspalveluissa Audit Managerina. Olen Tuokkolaisena melko tuore, aloitin yhtiössä elokuussa 2020. Ennen Tuokolle siirtymistäni työskentelin kolmen vuoden ajan Big4-yhteisössä tilintarkastuksen parissa.

Minulle on ehtinyt kertymään laajalti kokemusta eri toimialoilla toimivien ja kaikenkokoisten yritysten tilintarkastuksista. Olen ’out-of-the-box’ ajattelija, ja koitankin aina löytää keinoja tehdä asioita tehokkaammin ja laadukkaammin. Uudet haasteet eivät minua pelota, vaan niistä pikemminkin innostun.

Vapaa-ajalla lenkkeilen aktiivisesti ja nykyään minua voikin kutsua (puoli)maratoonariksi. Muihin harrastuksiini kuuluu golfin pelaaminen korkealla tasoituksella ja penkkiurheilu mestaristasolla. Aikani saan kulumaan myös sohvalla chillaillen, suoratoistopalvelujen antimista nauttien. Intohimonani on matkustelu, enkä tahdokaan saada uusien paikkojen näkemisestä ja elämysten kokemisesta tarpeekseni.

Manager, HT
+358 40 740 8283

Mietteitäni