Saarastiina Nurmela
Aloitin Tuokolla syyskuussa 2024 verotiimin harjoittelijana. Olen kotoisin Turusta.
Tällä hetkellä minulla on työn alla viimevaiheen oikeustieteen opinnot ja kauppatieteiden maisterin tutkinto. Olen suorasanainen ja reipas työkaveri ja vahvuuksiani ovat analyyttisyys ja rauhallisuus.
Olen työskennellyt aiemmin juoksevan kirjanpidon parissa, verosihteerinä ja sekä veroasiantuntijaharjoittelijana.
Minulla on aiempaa urheilutaustaa muodostelmaluistelusta. Nykyisin vapaa ajalla olen edelleen ahkera kuntoilija, juoksen ja kävelen erityisesti pitkiä matkoja. Aloitin uudelleen miekkailun. Minussa on jonkin verran taiteilijan vikaa ja maalaan akvarelleja sekä piirrän.