Samuli Salmela
Olen työskennellyt Tuokolla Senior Associate -roolissa tammikuusta 2023 lähtien. Osana työnkuvaani osallistun sekä sisäistä tarkastusta koskevaan arviointi-, varmistus- ja konsultointitoimintaan, että tilintarkastusasiakkaiden palvelemiseen.
Olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Oulun Yliopistosta, ja työskennellyt aiemmin Big4 -yhtiössä tilintarkastuksen parissa, sekä tilitoimistossa kirjanpitäjänä ja ohjelmistohallinnan asiantuntijana. Olen toiminut monen eri alan yhtiöiden parissa, mutta osaamiseni keskittyy etenkin finanssialan yhtiöiden tarkastuksiin ja näitä koskevaan sääntelyyn.
Työssäni pyrin kehittämään itseäni jatkuvasti, sekä viemään työni laadun seuraavalle tasolle. Vapaa-ajallani nautin elämästä etenkin luonnossa liikkuen ja sen antimista nauttien, ja syksyisin minuun voikin törmätä luontopoluilla sienikori kädessä.