Tiina Zielinski
Olen aloittanut Tuokolla elokuussa 2023. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja vuosien saatossa työ- ja elämänkokemukseni ovat kertyneet niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta. Nykyinen työnkuvani Tuokolla on laaja sisältäen HR:n kokonaisuuden koko työsuhteen elinkaaren ajalta sekä työkykyjohtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen yhteistyössä yrityksen johdon ja esihenkilöiden kanssa. Lisäksi vastaan hallinnon vastuualueista johtoryhmässä. Esihenkilönä tärkein tehtäväni on auttaa tiimiläisiäni onnistumaan sekä tukea Tuokon liiketoimintoja, jotta asiakkaamme voivat saada laadukasta palvelua.
Työssäni parasta on sen monipuolisuus ja kun saan olla tekemisissä jokaisen tuokkolaisen kanssa. Iloitsen toisten auttamisesta, yhdessä oivaltamisesta ja kun asiat saadaan rullaamaan. Vapaa-ajalla minut voi löytää liikunnan ja musiikin parista. Kuuntelen mieluusti myös äänikirjoja ja podcasteja. Metsäkävelyt tasapainottavat kuitenkin parhaiten välillä hektistäkin arkeani.