Tilintarkastajan valinta

Tilintarkastajan valinta

Yhteisön on löydettävä itselleen sopiva PRH:n auktorisoima tilintarkastaja, jolta tulee hankkia joko kirjallinen tai suullinen suostumus tehtävään. Lopullinen valinta tilintarkastajasta tulee tehdä yhteisön ylimmän päättävän elimen, kuten yhtiökokouksen, toimesta.

Kuka voi toimia tilintarkastajana?

Tilintarkastajana voi toimia ainoastaan henkilö tai tilintarkastusyhteisö, joka on saanut PRH:n hyväksynnän. Tällaisia tilintarkastajia ovat HT-, KHT ja JHT- tilintarkastajat. Löydät kaikki hyväksytyt tilintarkastajat PRH:n tilintarkastajarekisteristä. Mikäli valitaan tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö, valittavan tilintarkastusyhteisön on ilmoitettava tilintarkastettavalle yhteisölle, kuka yhteisössä työskentelevä tilintarkastaja ottaa päävastuun tilintarkastuksesta. Tilintarkastuslain mukaan päävastuullisen tilintarkastajan on osallistuttava aktiivisesti tilintarkastustoimeksiantoon. Meillä tämä toteutuu aina tilintarkastustoimeksiannoissa, sillä valittu päävastuullinen osallistuu myös itse tilintarkastukseen omalla työpanoksellaan.

Myös yhteisön säännöissä voi olla määräyksiä, jotka koskevat esimerkiksi KHT-tilintarkastajan, varatilintarkastajan tai useamman kuin yhden tilintarkastajan valintaa. Nämä määräykset on otettava huomioon tilintarkastajan valintaa tehdessä.

Tilintarkastajan valinnassa kannattaa myös huomioida tilintarkastajan aiempi kokemus kyseisestä yhteisömuodosta, toimialasta ja muista erilaisista tekijöistä.

Milloin syntyy velvollisuus valita tilintarkastaja?  

Yhtiön koko 

Tilintarkastuslaki edellyttää tilintarkastajan valintaa, kun yhtiön koko ylittää tietyt rajat taseen loppusumman, liikevaihdon tai vastaavan tuoton sekä henkilöstömäärän osalta. Lain asettamat tarkat koon rajat löydät tästä 

Yhtiömuoto  

Osakeyhtiön tilintarkastusvelvollisuus syntyy, kun lain määrittämät kokorajat ylittyvät tai yhtiöjärjestyksessä on määräys tilintarkastajan valinnasta. Osakeyhtiön tilintarkastuksesta voit lukea lisää täältä.  

Säätiössä on aina valittava tilintarkastaja, vaikka laissa määritetyt kokorajat eivät ylittyisikään. Mikäli haluat tietää säätiön tilintarkastuksesta enemmän, voit lukea siitä täältä.  

Yhdistyksen velvollisuus valita tilintarkastaja määräytyy tilintarkastuslain kokorajojen perusteella samoin kuin osakeyhtiössä. Yhdistyksessä tulee kuitenkin valita toiminnantarkastaja, jos se ei ole velvollinen valitsemaan tilintarkastajaa. Yhdistyksen säännöissä voi olla määräys tilintarkastajan valinnasta, jolloin velvollisuus valita tilintarkastaja syntyy, vaikka kokorajat eivät ylittyisi. Tarkemmin yhdistyksen tilintarkastuksesta voit lukea täältä.  

Asunto-osakeyhtiön tilintarkastusvelvollisuutta säätelevät tilintarkastuslain kokorajat, osakkeenomistajien hallinnassa olevien huoneistojen lukumäärä sekä osakkeenomistajien päätös valita tilintarkastaja. Asunto-osakeyhtiön tilintarkastuksesta löydät enemmän tietoa täältä. 

Tilintarkastajan suostumus ja riippumattomuus

Ennen tilintarkastajan valintaa tulee tilintarkastajalta saada suostumus tehtävään joko suullisena tai kirjallisena. Tilintarkastajan tulee ennen suostumustaan tehdä arvio riippumattomuudestaan yhteisöstä. Jos tilintarkastaja ei täytä riippumattomuuden edellytyksiä tai on muuten esteellinen, hän ei voi suostua yhteisön tilintarkastajaksi.

Ennen tilintarkastajan valintaa on myös mahdollista pyytää tarjousta tai hinta-arviota tilintarkastuspalvelusta.

Miksi Tuokko?  

Tuokolta löydät ammattitaitoiset HT-, KHT- ja JHT-tilintarkastajat luotettavaksi yhteistyökumppaniksi yhtiön lakisääteiseen tilintarkastukseen, toiminnan kehittämiseen ja riskien ennakointiin. Valitsemalla Tuokon varmentamaan yhtiön taloudellisen tiedon luotettavuuden ja hallinnon asianmukaisuuden, saat kumppaniksesi aidosti palvelualttiit ja asiantuntevat ihmiset.  Keskitymme tarkastuksessa olennaisiin asioihin ja panostamme omaan osaamiseemme koko ajan.

Mikäli kiinnostuit yhteistyöstä Tuokon joukkueen kanssa, voit olla yhteydessä sivun alareunasta löytyvällä yhteystietolomakkeella tai jättää tarjouspyynnön alla olevan linkin kautta.

Kokemuksia Tuokosta

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Lue uusimmat julkaisumme

Opas tilintarkastuskertomuksen lukemiseen
Opas tilintarkastuskertomuksen lukemiseen, tilintarkastuskertomus

Opas tilintarkastuskertomuksen lukemiseen

Tilinpäätöksen liitteenä oleva tilintarkastuskertomus saattaa tilintarkastusalaa tuntemattomalle ja aiheeseen tarkemmin perehtymättömälle näyttää haastavalta luettavalta. Siinä…

Lue lisää

Asiantuntijamme

Tuija Siuko

Tuija Siuko

Partner, KHT, Aluetoimistojohtaja Tampere
+358 40 544 9041
Tuija Junni

Tuija Junni

Senior Manager, HT, Aluetoimistojohtaja Lappeenranta
+358 50 554 7485