Tuokko Toimipisteet Lappeenranta

Valtakatu 49-51, 53100 Lappeenranta

Tuokko Lappeenranta

Asiantuntijaorganisaatio rohkealla otteella, asiakaslähtöisesti palvelevalla toimintamallilla sekä alan laajalla palvelutarjonnalla. Tutustu osaamiseemme tai ota yhteyttä.

Tilintarkastusyhteisö Oy Tuokko Ltd on paikallinen toimijasi Etelä-Karjalassa. Olemme toimineet Lappeenrannassa jo vuodesta 2007 alkaen. Tuokko yhtiönä on toiminut vuodesta 1971 lähtien, jo 50 vuoden ajan. Lappeenrannan lisäksi yhtiöllä on toimistot Uudellamaalla Helsingissä, Pirkanmaalla Tampereella ja Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa.

Pitkäaikaisia asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret osakeyhtiöt, henkilöyhtiöt sekä yhdistykset ja säätiöt. Kokeneet asiantuntijamme varmistavat toimeksiantojen onnistuneen lopputuloksen yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakassuhteemme perustuvat henkilökohtaiseen ja luottamukselliseen palveluun, jonka perustana on henkilöstömme asiantuntemus ja kokemus.

Paikalliset asiantuntijasi

HT Tuija Junni on toiminut Lappeenrannan toimiston johtajana vuodesta 2018. Tilintarkastuksen parissa Tuija on työskennellyt yli 10 vuotta, aloittaen uransa Tuokolla vuonna 2010. Hänellä on asiantuntemusta useilla eri toimialoilla toimivien asiakkaiden talous- ja veroasioista. Tuija tuntee hyvin myös hankekirjanpidolle ja julkisen tuen raportoinnille asetetut erityisvaatimukset. Yhdistystoiminnan erityispiirteistä hänellä on vankka kokemus.

VT Tom Hoffström luotsaa Tuokon veroryhmää, johon kuuluu useita asiantuntijoita sekä alv:n että yritys- ja henkilöverotuksen osalta. Tomilla on yli kymmenen vuoden kokemus Tuokolta ja merkittävä kokemus erilaisista yritysjärjestelyistä.

Lakisääteinen tilintarkastus

Tilintarkastuksen tarkoituksena on riippumattomasti arvioida Yhteisön hallintoa ja taloutta. Toimeksiannoissamme keskeistä on lakisääteisten velvoitteiden lisäksi tukea asiakkaan liiketoimintaa. Jokaisessa tilintarkastustoimeksiannossa on nimetty vastuullinen tarkastaja, jonka kautta kysymykset hoituvat ilman turhaa ajan ja energian haaskausta. Tavoitteemme on, että pystymme aidosti auttamaan asiakkaitamme heidän toiminnassaan.

Tilintarkastustoimeksiannoissa hyödynnämme paikallistuntemusta ja toimialaosaamista. Keskitymme olennaiseen ja pyrimme minimoimaan tarkastustiimin vaihtuvuuden, mikä tehostaa tilintarkastuksen suorittamista sekä auttaa ymmärtämään asiakkaan toimintaympäristöä syvällisemmin. Kokeneet tarkastajamme osallistuvat aktiivisesti käytännön tarkastustyöhön, joten pystymme tukemaan asiakkaamme henkilöstöä ja mahdollista tilitoimistoa vaativissakin taloushallinnon, verotuksen ja sisäisen valvonnan kysymyksissä.

Veropalvelumme

Tarjoamme kattavasti veroneuvontaa ja veropalveluita sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Ennakoiva, laadukas veroneuvonta säästää asiakkaalle sekä aikaa että euroja. Esimerkiksi verottajan suorittamissa verotarkastuksissa joudutaan usein pitkiin ja kalliisiin verovalituksiin, mikäli veroasioita ei ole ennakolta hoidettu asianmukaisesti.

Kokeneet veroasiantuntijamme keskittyvät asiakkaan tarpeisiin. Selvitämme, mikä on juuri Sinulle tai yrityksellesi se paras tapa toimia kussakin veroasiassa. Veroasiantuntijoidemme puoleen voitte kääntyä esimerkiksi tarvitessanne verosuunnittelua yksittäiseen tilanteeseen tai ammattitaidolla laadittuihin asiakirjoihin.

Yritysjärjestelyt

Jotta onnistunut lopputulos taataan, vaatii yritysjärjestely sekä hyvää koordinointitaitoa että monitahoista osaamista, joka kuuluu yleensä yrityksen normaalin liiketoiminnan ulkopuolelle. Tyypillisiä yritysjärjestelyitä ovat sulautumiset, purkautumiset, liiketoimintasiirrot, osakevaihdot, osakeannit, optio- ja vaihtovelkakirjajärjestelyt, jakautumiset ja erilaiset yrityskaupat. Vähentääksemme yritysjärjestelyihin liittyvää riskiä, nopeuttaaksemme projektien läpimenoaikaa ja ollaksemme kustannustehokkaita tarkastelemme yritysjärjestelyitä systemaattisen prosessin kautta.

Tarjoamme kokonaisvaltaiset ratkaisut yritysjärjestelyn suunnittelusta toteutukseen ja tarvittaessa avustamme kaupan kohteen haltuunotossa. Palvelumme tähtäävät pääomarakenteen, liiketoimintojen tai niiden omistusten uudelleenjärjestelyihin. Meillä on monipuolinen kokemus yritysjärjestelyiden toteuttamisesta sekä niihin liittyvien verotuksellisten, operatiivisten ja kirjanpidollisten erikoiskysymysten ratkaisemisessa, mitkä osaltaan ovat edellytyksenä tarkoituksenmukaisemman järjestelyn toteuttamiseksi. Olemme osallistuneet lukuisiin merkittäviin tarkastuksiin ja yritysjärjestelyihin.

Tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut pääkaupunkiseudulla

Tehostamme yritysten liiketoimintaa tarjoamalla monipuolisia ja asiantuntevia tilitoimisto- ja taloushallintopalveluita kaiken kokoisille sekä kaikilla toimialoilla toimiville yrityksille. Olemme aidosti asiakasta palveleva asiantuntijaorganisaatio. Asiakkaanamme saat oman nimetyn asiantuntijan, joka hoitaa yrityksesi päivittäisen asioinnin. Meiltä saat saman katon alta palvelut kaikkiin taloushallinnon osa-alueisiin. Ohjelmistokumppaneidemme ja ammattitaitomme avulla asiakkaamme saavat heille räätälöidyt ja kustannustehokkaat ratkaisut käyttöönsä. Käytössämme oleva sähköinen taloushallinto mahdollistaa ohjelmistojen käytön sekä raportoinnin ajasta ja paikasta riippumatta.

Asiantuntijamme

Tuija Junni

Tuija Junni

Senior Manager, HT, Aluetoimistojohtaja Lappeenranta
+358 50 554 7485