Tuokon joululahjoitus tänä vuonna Icehearts ry:lle
Joulun lähestyessä monet meistä miettivät, kuinka voisimme levittää iloa ja valoa ympärillemme. Tänä vuonna päätimme lahjoittaa Icehearts ry:lle, joka tekee tärkeää työtä auttaakseen tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.
Icehearts ry:n toiminta lyhyesti
Iceheartsin toiminta keskittyy auttamaan lapsia ja nuoria, joiden elämässä on erilaisia haasteita. Uskomme, että jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus kasvaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Icehearts yhdistää liikunnan, kasvatuksen ja jatkuvan tuen ainutlaatuisella tavalla. Ohjelman kautta lapset saavat paitsi liikunnallista aktiviteettia, myös henkilökohtaista tukea ja ohjausta, joka auttaa heitä selviytymään elämän haasteista.
Poljetaan yhdessä hyvää
Tänä vuonna tuokkolaiset osallistuivat kilometrikisaan, pyöräilimme yhteensä n. 7000 kilometriä. Lahjoitimme Iceheartsille 0,20 € jokaisesta poljetusta kilometristä. Tämä kisa ei ainoastaan vahvistanut tuokkolaisten terveyttä ja yhteishenkeä, vaan jokainen polkemamme kilometri oli myös suoraa tukea Iceheartsin arvokkaalle työlle.
