10.8.2017

Erityistarkastus

Yhtiön hallituksen vastuusta konkurssissa osakeyhtiölain valossa

Pääseekö hallitus kuin koira veräjästä?

Konkurssipesien nostamat kanteet ovat pääsääntöisesti takaisinsaantilain (Laki takaisinsaannista konkurssipesään) säännöksiin pohjautuvia peräyttämiskanteita. Todella harvinaisia ovat muut konkurssivelallisen johtoa vastaan nostetut johdon huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiä tai muut osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaisia toimia koskevat rikosperusteiset kanteet. Tilanne on nurinkurinen, kun otetaan huomioon osakeyhtiölain yhtiön johdolle ja johtamiselle – ennen kaikkea hallitukselle – asettamat vaatimukset ja käsite yrittäjävastuu sekä asian merkitys lisääntyvän talousrikollisuuden kannalta.

Asian tilaa selittänee osaltaan se, että takaisinsaantilain erityisesti objektiivisiin takaisinsaantiperusteisiin nojaavissa peräyttämiskanteissa näyttö on suhteellisen helppoa, koska liiketapahtuma sinänsä, jos tavanomaisuusharkinta on pulmatonta, riittää useimmiten vahinkoedellytysten lisäksi myös takaisinsaantiperusteiden näytöksi. Kun taas huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiä koskeva vahingonkorvauskanne edellyttää erityistä näyttöä. Oltuani mukana yli 2000 konkurssivelallisen erityistarkastuksessa, voin kokemuksesta sanoa, että näytön osoittaminen olisi monessa tapauksessa ollut mahdollista.

Takaisinsaantilaissa näkökulma on velallisintressipainotteinen, joskin eritoten yleisen takaisinsaantiperusteen kysymyksessä ollen tilanteella on usein liittymänsä OYL 1:8 §:n mukaiseen huolellisuusvelvollisuuden laiminlyömiseen, OYL 13:1,3 §:ssä säädettyyn laittomaan varojen jakoon tai jopa RL 39:1 §:ssä kriminalisoituun velallisen epärehellisyyteen. Tällaisissa yhtiöissä ei useinkaan ole ollut aitoa riippumatonta hallitusta ja yleistä velkojatahoa loukkaavat järjestelyt ovat niissä varsin tavanomaisia.

Yhtiöt voidaan konkurssitilanteessa jakaa kahteen ryhmään; sellaisiin, joissa asiat ovat suhteellisen hyvin hoidetut aina konkurssiin asti ja sellaisiin, joissa asiat lyödään laimin ja jätetään velvoitteet hoitamatta. Viimeksi mainituissa tapauksissa saatetaankin tietoisesti pyrkiä aikaansaamaan tilanne, jossa konkurssi raukeaa yhtiön, muttei välttämättä omistajan eikä yhtiön johdon varojen puutteessa.

Yhtiön johdon tehtävistä

Huolellisuusvelvoite ja lojaalisuusvelvoite

Yhtiön johdon tehtävät määritellään osakeyhtiölain luvun 8 §:ssä seuraavasti: ”Yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.” Määritelmä sisältää kaksi yhtiön johdolle asetettua velvollisuutta – huolellisuusvelvoitteen ja lojaliteettivelvoitteen.

Kun osakeyhtiölaissa yhtiön tavoitteeksi (OYL 1:5 §) asetetaan voiton tuottaminen, merkitsee johdon huolellisuusvelvoite sitä, että yhtiön toimintaa on johdettava osakkeenomistajien yhtiöjärjestyksessä määrittämän toimialan rajoissa siten, että toiminta ainakin pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna on voitollista.

Yhtiön ja osakkeenomistajien edun mukainen toiminta merkitsee yhtiön johdolle asetettua lojaliteettivelvoitetta yhtiötä ja kaikkia osakkeenomistajia kohtaan. Yhtiön edun mukaisen toiminnan arviointi tapahtuu ensisijaisesti taloudellisin kriteerein. Viime kädessä kyse on osakkeenomistajien omistuksen arvon kehittymisestä pitkällä tähtäimellä arvioituna. Lojaliteettivelvoite tarkoittaa paitsi lojaalisuutta yhteistyötä kohtaan, myös osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamista. Toiminta ei saa olla tiettyä osakasta tai osakasryhmää suosivaa.

Hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävistä

Hallituksen tehtävät

Huolellisuusvelvoite ja lojaliteettivelvoite koskevat sekä hallituksen jäsentä, että toimitusjohtajaa kumpaakin heille osakeyhtiölaissa määritellyissä tehtävissä ja tehtävien hoidossa. Hallituksen tehtävät määritellään osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:ssä, jossa todetaan, että

Lyhyesti sanottuna edellä oleva tarkoittaa sitä, että hallitus johtaa yhtiötä ja vasta sisäisen valvonnan toimivuudesta.

Toimitusjohtajan tehtävät

Toimitusjohtajan tehtävät määritellään osakeyhtiölain 6 luvun 17 §:ssä, jonka mukaan toimitusjohtaja

Raportointivelvollisuus

Viimeksi mainittu kohta tarkoittaa toimitusjohtajan raportointivelvollisuutta, joka on kaksitahoinen. Toimitusjohtajan on ensinnäkin oma-aloitteisesti raportoitava hallitukselle kaikki yhtiön toimintaa koskevat oleelliset tiedotteet mitään salaamatta. Toisaalta toimitusjohtajan raportointivelvollisuus tarkoittaa velvollisuutta raportoida hallitukselle kaikki ne tiedot oikean sisältöisinä ja oikea-aikaisina, jotka hallitus tehtäviensä hoidon kannalta pitää tarpeellisena ja on ns. johdon raportointijärjestelmän sisällön määritellessään tai muutoin raportointitavaksi määrännyt.

Osakeyhtiölain mukaan hallitus on oltava kaikissa osakeyhtiöissä. Sen sijaan yhtiö voi toimia ilman toimitusjohtajaa, jos yhtiöjärjestys ei edellytä toimitusjohtajan valintaa. Sellaisessa yhtiössä, jossa ei ole toimitusjohtajaa kaikki toimitusjohtajan vastuulle määritellyt tehtävät kuuluvat hallitukselle.

Hallituksen tehtävät on laissa määritelty yleisluontoisesti. Käytännössä, kuten edellä on todettu, hallitus johtaa yhtiöitä, onhan laissa toimitusjohtajan juoksevien asioiden hoitamisestakin todettu sen tapahtuvan hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Suunnittelu, toimeenpano ja valvonta

Hallituksen tehtävä voidaan sisältönsä puolesta jakaa seuraaviin kolmeen johtamista koskeviin osa-alueisiin: suunnittelu, toimeenpano ja valvonta. Hallituksen huolellisuusvelvoite tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki kolme edellä todettua johtamisen osa-aluetta tulevat yhtiön koko ja luonne huomioon ottaen hoidetuksi huolellisen henkilön tavoin. Toimintoina suunnittelu ja toimeenpano ovat yhtiön operatiivisen organisaation tehtäviä. Hallituksen tehtävänä on varmistua ja valvoa, että nämä toiminnot tulevat hoidetuiksi yhtiön ja osakkeenomistajien edun mukaisesti.

Tässä yhteydessä ei paneuduta johtamisen sisältöön tarkemmin. Hallituksen valvontavelvollisuutta on, ajatellen kirjoituksen otsikkoa, syytä tarkastella hieman. Hallituksen valvontavelvollisuus tarkoittaa velvollisuutta jatkuvasti seurata ja arvioida yhtiön toimintaa ja taloudellista tilaa sekä valvoa tekemiensä päätösten noudattamista ja sisäisen valvonnan toimivuutta, riittävyyttä ja luotettavuutta. Hallituksen korvausvastuun kannalta kyse on siitä, aiheutuuko valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä yhtiölle vahinkoa. Hallituksen valvontavelvollisuuteen kuuluu myös oma-aloitteinen selonottovelvollisuus eli velvollisuus oma-aloitteisesti ottaa asioista selko. Käytännön totuus ajatellen tappiollista toimintaa koskevaa taloudellista informaatiota on valitettavasti se, että ”kun yrityksellä numeroiden perusteella menee huonosti, sillä todellisuudessa menee vielä huonommin”. Selvemmin hallituksen valvontavelvollisuuden heikonlaista hoitoa ei juuri voi tunnustaa kuin lehdestä lukemani lausahdus: ” Tämä tuli meille täytenä yllätyksenä”.

Hallituksen valvontavelvollisuus käsittää myös toimitusjohtajan toimien valvonnan ja ns. yhtiön sisäisen valvonnan järjestämisen ja sen toimivuuden valvomisen. Sisäisessä valvonnassa olennaista on mm. päätösvaltarajojen määrittely niin hallituksen ja toimitusjohtajan välinen kuin eri organisaatiotasojen välinenkin.

Huolellisuusvelvoitteen noudattamisen arvioinnista käytännössä

Hallituksen huolellisuusvelvoite

Huolellisuusvelvoitteen noudattamisen arviointi on käytännössä subjektiivista noudatetun toimintatavan arviointia. Nykypäivänä käytössä on erilaisia hyvää hallintotapaa koskevia ohjeita ja suosituksia, joita arvioinnissa voi käyttää apuna, mutta viime kädessä arviointi olennaisilta osin nojaa kirjaviisauden sijasta arvioijan yhtiön johtamista koskevaan kokemukseen.

Hallitus työskentelee kollegoina. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että työtapa ja asiat on dokumentoitava hallituksen kokouspöytäkirjoissa. Huolellisuusvelvoitteen noudattamista voidaan varsin pitkälle arvioida hallituksen kokousaktiviteetin, kokouksessa käsiteltyjen asioiden ja tehtyjen päätösten perusteella. Päätösten osalta kyse on ennen kaikkea siitä, millä perusteilla ja miten luotettavalla tausta- ja asiaselvityksellä merkittävät päätökset on tehty. Toisaalta vähintään yhtä olennaista on myös sen arviointi, mitä asioita olisi tullut hallituksen käsitellä ja mistä päättää suhteessa siihen, mitä on käsitelty ja päätetty.

Huolellisuusvelvoitteen noudattamiseen liittyy myös se, että yhtiöstä annettu taloudellista tilaa ja kannattavuutta koskeva informaatio ja muu lain edellyttämä informaatio on oikein.

Tämä tarkoittaa ennen kaikkea tilinpäätösinformaatiota ja muuta lain edellyttämää informaatiota esim. kaupparekisteriin merkittävien tietojen oikeellisuutta ja ajantasaisuutta. Perusteiltaan ja sisällöltään oikein laadittu tilinpäätös on aivan keskeisessä asemassa tarkasteltaessa laitonta varojen jakamista (OYL 13 luku). Arvioinnin tulee perustua viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen ja nimenomaisesti taseen vapaaseen omaan pääomaan, josta on vähennettävä yhtiöjärjestysten mukaan jakamatta jätettävät varat sekä määrä, joka on kehitysmenona merkitty taseeseen kirjanpitolain mukaisesti (OYL 13:5 §). Varoja ei kuitenkaan saa jakaa, jos yhtiö on maksukyvytön tai hallituksen pitäisi tietää, että se on maksukyvytön tai että jakaminen aiheuttaa maksukyvyttömyyden.

Huolellisuusvelvoite edellyttää, että kaikissa yhtiön taloudelliseen asemaan vaikuttavissa liiketapahtumissa täyttyvät seuraavat edellytykset:

Liiketapahtumat

Osakeyhtiölaissa (OYL 13:1,3 §) todetaan että ”liiketapahtuma, joka vähentää yhtiön varoja tai lisää sen velkoja ilman liiketaloudellista perustetta, on laitonta varojen jakoa”.

Kaikki sellaiset liiketapahtumat, joilta puuttuu liiketaloudellinen peruste voidaan lähtökohtaisesti asettaa hallituksen vahingonkorvausvastuun piiriin joko hallituksen itsensä tekeminä päätöksinä tai delegoitujen taikka delegoimattomien päätösvaltuuksien valvonnan laiminlyöntinä.

Oman ryhmänsä liiketapahtumissa ja järjestelyissä, joilta puuttuvat lähes aina liiketaloudelliset perusteet, muodostavat erilaiset lähipiirijärjestelyt[1], joiden avulla yhtiö pyritään tyhjentämään velkojien vahingoksi. Olen varsin usein törmännyt sellaisiin järjestelyihin, joilla konkurssivelallisen harjoittama liiketoiminta eri tavoin pyritään ohjaamaan ennen konkurssia uudelle todellisuudessa läheisyhtiöasemassa olevalle yhtiölle. Tämän kaltainen ketjutus voi käsittää useita vaiheita ja joka vaiheessa vakuudettomat velkojat jäävät nuolemaan näppejään ellei vahingonkorvaus- ja/tai rikosprosesseihin ryhdytä. Näissä järjestelyissä on usein havaittavissa huolellisuusvelvoitteen vastaisuutta ja velallisen epärehellisyyttäkin.

Konserniolosuhteissa konserniyhtiöiden väliset rahansiirrot tarkoittavat käytännössä usein emon tai jonkin konserniyhtiön rahanpuutetta. Rahanpuute ei riitä liiketaloudelliseksi perusteeksi. Konserniolosuhteissa liiketaloudellisten periaatteiden arviointi on tehtävä asianomaisen konserniyhtiön näkökulmasta (KKO 2004:115).

Yhtiön velanotto tapahtuu hallituksen vastuulla ja edellyttää tavanomaisesti aina myös hallituksen nimenomaista päätöstä. Perustellusti voidaan sanoa, että yhtiön muukin velkaantuminen eli vakuudettomien velkojen kasvu tapahtuu hallituksen vastuulla huomioon ottaen hallituksen vastuu yhtiön taloudellisen tilan seuraamisesta. Ehdoiltaan tavanomaisia ehtoja huomattavasti huonomman velan ottaminen on lähtökohtaisesti yhtiön edun vastaista.

Hallituksella on korostettu huolellisuusvelvollisuus lisävelan ottamisessa yhtiön todellisen taloudellisen tilanteen lähestyessä ylivelkaisuus- ja pysyvää maksukyvyttömyystilaa. Kaikki se lisävelan otto, joka tapahtuu ylivelkaisuustilassa, on hallituksen korvausvastuulla olevaa velkaantumista. Taloudellinen tilanne ennen konkurssia kehittyy yleensä siten, että ensin ajaudutaan ylivelkaisuustilaan, sitten pysyvään maksukyvyttömyystilaan ja lopulta konkurssiin. Velallinen, joka ei kykene vastaamaan velvoitteistaan, voidaan asettaa konkurssiin paitsi velkojan, myös velallisen hakemuksesta (KonkL 1:1 §). Konkurssiin voidaan asettaa velallinen, joka on maksukyvytön (KonkL 1:1 §). Sen sijaan ylivelkaisuusperusteella osakeyhtiö voidaan asettaa konkurssiin vain, jos se on selvitystilassa (KonkL 2:5 §). OYL:n 20:25 §:n mukaan hallitus voi maksukyvyttömyystilanteessa luovuttaa yhtiön omaisuuden konkurssiin, mutta sillä ei ole siihen säännöksen nojalla absoluuttista velvollisuutta. Muun kuin julkisen osakeyhtiön kyseessä ollen yhtiön, jonka oma pääoma on negatiivinen, hallituksen velvollisuutena on OYL 20:23 §:n nojalla ainoastaan tehdä asiasta ilmoitus kaupparekisteriin. Maksukyvyttömyys estää yhtiötä jakamasta varojaan (OYL 13:2 §), mutta se ei estä oman pääomansa menettänyttä yhtiötä jatkamassa periaatteessa toimintaansa.

Vaikka hallituksen velvollisuus erityistoimenpiteistä on muiden kuin julkisten osakeyhtiöiden osalta kokonaan poistunut [2], se ei poista hallituksen vastuuta velkojia kohtaan. Hallituksen vastuu vain korostuu, jos hallitus yhtiön oman pääoman menettämisestä huolimatta jatkaa sen toimintaa.

Sanottu merkitsee sitä, että yhtiön hallitus voi olla vastuussa puheena olevan ”häviötilan” aikana tehdyistä tai tekemättä jätetyistä toimista, joista yhtiölle tai sen jouduttua konkurssiin, yhtiön konkurssipesälle on aiheutunut vahinkoa. Käytännössä kumottuun pakkoselvitystilasäännökseen liittynyt hallituksen vastuuvelvollisuus on korvaantunut maksukyvyttömyysarviointivelvollisuudella.

Jos hallitus ei päätä luovuttaa maksukyvyttömäksi havaitsemansa yhtiön omaisuutta konkurssiin, OYL 1:8 §:ssä yhtiön hallitukselle säädetty velvollisuus huolellisesti edistää yhtiön etua saa yhtiön vanhojen velkojen osalta välittömästi rinnalleen noudatettavaksi vanhastaan yleisesti noteeratun (KKO 1981 II 35) ja edelleen sovellettavan säännön: ”maksuvaikeuksissa olevan tai sellaisten vaikeuksien uhkaaman velallisen tulee tulojaan ja varojaan käyttäessään ottaa huomioon velkojiensa edut” (KKO 2011:52). Hallituksen on myös otettava huomioon se, että hallituksen vastuu voi laajentua rikosoikeudelliseksi uusienkin velkojen osalta, jos yhtiö perusteettomasti lisää velvoitteitaan maksukyvyttömyyttään olennaisesti pahentavalla tavalla (RL 39:1 §). Tästä kaikesta taas johtuu, ettei tilintarkastajien yhtiön hallitukselle ennen yleisesti antama konkurssiin viivyttämisen seurauksista varoittava muistutusfraasi; ”yhtiö toimii nyt hallituksen vastuulla”, ole suinkaan menettänyt vastuusäännöstöjen lieventymisen johdosta kokonaan käytännön merkitystä.

Hallitus ei korvausvastuun uhalla myöskään saa antaa sellaisia vierasvelkavakuuksia eikä muita sitoumuksia, joille ei löydy liiketaloudellisia perusteita. Kaikki tämän periaatteen vastaisesti annetut vakuudet ja sitoumukset, jotka realisoituvat antajayhtiön menetyksiksi tai maksettaviksi, ovat päätöksentekoon osallistuneiden hallituksen jäsenten vastuulla.

Toimitusjohtajan huolellisuusvelvoite kirjanpidon hoitamisessa

Toimitusjohtaja on osakeyhtiölain perusteella vastuussa yhtiön kirjanpidon asianmukaisesta hoitamisesta konkurssin alkamiseen asti. Käytännössä voidaan sanoa, että konkurssipesän joutuessa maksamaan pesän varoista konkurssivelallisen kirjanpidon saattamisen ajan tasalle, näitä kustannuksia harvoin yritetään periä toimitusjohtajalta. Osakeyhtiölain lisäksi vastaava vastuusäädös on konkurssilaissa (KL 9:5 §).

Jonkinlaisena ainakin edes ”kurinpalautuksena” toivoisi, että asiantilaan tulisi muutos. Kirjanpito on yhtiön taloudellisen tilan arvioinnissa ainoa väline. Tilanne ei ole hyvä yhteiskunnankaan kannalta, jos konkurssivelallinen pääsee kuin koira veräjästä hävittämällä kaiken kirjanpidon ja näin välttyy likimain kaikista seuraamuksista. Kirjanpitorikoksista on viimeaikoina kuitenkin enenevässä määrin nostettu kanteita, jotka yleensä ovat menestyneet oikeudessa.

Kirjanpidon hoitamattomuus synnyttää myös hallitukselle korvausvastuun toimitusjohtajan tehtävien valvonnan laiminlyöntiin perustuen, ei vain kirjanpidon hoidosta sinänsä, vaan myös kaikista niistä vahingoista, jotka aiheutuvat kirjanpitovelvollisuuden laiminlyönnistä.

Osakeyhtiön hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuusta ja kanneajoista

Osakeyhtiölaissa säädetään yhtiön hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuusta. Lain mukaan hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan on

Ensimmäisen kohdan mukaan hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava yhtiölle vahinko, jonka hän on aiheuttanut osakeyhtiölain huolellisuusvelvoitteen vastaisella toiminnalla tahallaan tai huolimattomuudesta. Vastuu seuraa vain OYL 1:8 §:n eli huolellisuusvelvoitteen vastaisesta toiminnasta ei muusta osakeyhtiölain vastaisesta toiminnasta.

Toisen kohdan mukaan korvausvastuu yhtiölle tai muulle henkilölle syntyy, jos vahinko on aiheutettu rikkomalla muita osakeyhtiölain säännöksiä. Yhtiön ollessa konkurssissa sen tilalle tulee konkurssipesä ja muuna henkilönä kyseeseen tulee esimerkiksi velkoja.

Tyypillinen toisen kohdan tarkoittama tilanne syntyy, jos kyse on lain vastaisesta varojen jaosta (OYL 13-luku). Osakeyhtiölain vastaisesta toiminnasta on kysymys myös silloin, jos toimitaan sellaisen muun säännösten vastaisesti, jota osakeyhtiölaki edellyttää noudatettavaksi esimerkiksi kirjanpitolain tilinpäätöstä koskevia määräyksiä.

Säädös tuottamusolettamasta

OYL 22:1,3 §:ssä on säädös tuottamusolettamasta. Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan, jotka ovat rikkoneet osakeyhtiölakia muutoin, kuin 1 luvussa säädettyjä periaatteita tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä, katsotaan toimineen huolimattomasti, jolleivat he osoita menetelleensä huolellisesti. Edellä todettu tuottamusolettama koskee myös vahinkoa, joka on aiheutettu toimella yhtiön lähipiiriin (OYL 8:6,1 §) kuuluvan kanssa.

Vahingonkorvaus

Osakeyhtiölain (OYL 22:8,1 §) mukaan muu kuin rangaistavaan tekoon perustuva kanne on nostettava hallituksen jäsentä ja toimitusjohtajaa vastaan viiden vuoden kuluessa siitä, kun kanteen perusteena oleva päätös tai toimenpide tehtiin tai toimenpiteeseen toisin sanoen rikkomukseen ryhdyttiin.

Konkurssitilanteessa viiden vuoden kanneoikeus siirtyy konkurssipesälle.

Yhtiökokouksessa tehty johdon vastuuvapauspäätös ei osakeyhtiölain (OYL 22:6,2 §) mukaan sido konkurssipesää, jos yhtiö asetetaan konkurssiin hakemuksesta, joka tehdään kahden vuoden kuluessa päätöksestä.

Vahingonkorvaus vanhenee velan vanhenemisesta säädetyn lain 4 §:n mukaa kolmessa vuodessa. Tämän jälkeen vahingonkorvauskanne voidaan enää nostaa tehokkaasti vain siinä tapauksessa, että vahingonkärsijän katsotaan saaneen vanhenemislain 7 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla tietää vahingosta. On tavanomaista, että tiedoksisaanti tapahtuu usein erityistarkastukseen perustuen.

Vanhentumislaissa säädetty yleinen kolmen vuoden vanhenemissäännös ei lain 2 §:n mukaan koske tapauksia, joissa on kyse OYL 22:1 §:n mukaisesta muusta kuin rikosperusteisesta vahingosta. Tässä tapauksessa osakeyhtiölain viiden vuoden vanhenemissäännös (OYL 22:8 §) syrjäyttää vahingonkorvauslain yleisen kolmen vuoden vanhenemissäännöksen.

Rikosperusteinen vahinko

Jos kyseessä on rikosperusteinen vahinko, esim. OYL 25:5,1 §:n 4. kohdassa tarkoitettu osakkeenomistajan tai velkojan suojaa loukkaava laiton varojen jako, josta osakeyhtiörikoksena enimmäisrangaistus on 1 vuosi vankeutta, vanhenee

Osakeyhtiölain yleinen viiden vuoden vanhenemisaika ei koske rikosperusteisia vahingonkorvausvaatimuksia

Yhteenveto

Kuten tunnettua pienehköissä ja suuremmissakin pesissä tilanne on usein se, että takaisinsaantilainsäädäntöön perustuvien peräyttämiskanteiden lisäksi osakeyhtiölakiperusteisia rikkomus- ja vahingonkorvauskanteita nostetaan suhteellisen harvoin. Asia on moniulotteinen. Kyse ei ole vain pesään peräytettävistä varoista, vaan mitä suuremmassa määrin yrittämiseen sinänsä ja yhtiön johtamiseen erityisesti liittyvästä vastuusta. Unohtaa ei myöskään sovi asiaan liittyvää talousrikollisuusnäkökohtaa. Realisoituuko vastuu käytännössä asianmukaisine seuraamuksineen? Valitettavan usein tuntuu siltä, että hallituksiin mennään tietämättä, mitä se vastuun kannalta merkitsee ja että hallitus ja toimitusjohtaja pääsevät kuin ”koira veräjästä” silloinkin, kun vastuun perään voitaisiin todella kysellä.

Kun meillä vuosittain asetetaan konkurssiin noin 2000 – 2500 yritystä ja niistä noin kolme neljästä eli 75 % raukeaa varojen puutteessa, edellä esitetty kysymys on todella aiheellinen. Tilanne on oleellisesti muuttunut verrattuna 1990-lukuun. Raukeavien pesien suhteellinen ja absoluuttinen määrä on käsittämättömän suuri. Joku mättää pahan kerran. Joukossa on varmasti niitä, jotka pyrkimyksistään huolimatta eivät ole kyenneet välttämään yhtiön ajautumista konkurssiin. Mutta kokemukseni osoittaa, että joukkoon mahtuu valitettavasti niitäkin, joiden kohdalla tilanne on toisin.

Onko tilanne meillä ajautunut sellaiseksi, että lyömällä kirjanpidon täysin laimin ja ”tyhjentämällä” yhtiön saa kaikkein helpoimmin karistettua vastuut harteiltaan? Eli niin kuin eräs tunnettu TV- koomikko totesi taannoin ”kyllä konkurssi on sitten raskas asia – velat meni, mutta omaisuus jäi”.

Lähteet

[1] Lähipiirihenkilölle annettavan lahjan tulee täyttää kaksi kriteeriä: lahjoitukselle tulee olla hyväksyttävä peruste, esim. merkkipäivä tms. ja annettavan lahjan tulee olla kohtuullinen. Verotuksessa kohtuullisena on pidetty lahjaa, joka arvoltaan vastaa enintään henkilön kahden viikon palkkaa.

[2] Konkurssin pitkittäminen sinänsä ei enää ole kriminalisoitu. Pakoselvitystilasäännöstö siihen kuuluvine vastuuvelvollisuuksineen on poistettu.

Kirjoittaja
Yrjö Tuokko
KHT, Kanslianeuvos, Yhtiön perustaja