Hallitus ehdottaa yhteisöverokannan alentamista nykyisestä 20 prosentista 18 prosenttiin. Samalla elinkeinotoiminnan tappioiden vähennysaikaa pidennettäisiin nykyisestä 10 vuodesta 25 vuoteen yhtiöillä ja muilla yhteisöillä. Muutokset eivät ole vielä voimassa, vaan kyse on hallituksen esitysluonnoksesta, joka on lähetetty lausuntokierrokselle. Lausuntoaika päättyi 25.5.2026, ja lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta. Toteutuessaan muutos olisi monelle yritykselle myönteinen.…
Verohallinto lähettää yrityksille ja muille yhteisöille lähetettävät kirjeet, päätökset ja muut verotukseen liittyvät asiakirjat 1.6.2026 alkaen ensisijaisesti sähköisesti OmaVeroon. Asiakirjat eivät jatkossa välttämättä saavu enää paperikirjeinä. Muutos koskee yritysten lisäksi muun muassa yhdistyksiä, yhteisetuuksia, yhtymiä ja Y-tunnuksellisia kuolinpesiä. Jos sähköinen toimitustapa on ollut käytössä jo aiemmin, siihen ei tule muutoksia. Yritysten ja yhteisöjen kannattaa varmistaa,…
Hallitus linjasi kevään 2026 kehysriihessä useista verotukseen liittyvistä muutoksista. Yritysten näkökulmasta keskeisimmät nostot liittyvät yhteisöverokantaan, osakepohjaisiin kannustinjärjestelmiin, lahjoitusvähennykseen sekä puhtaan teollisuuden investointien verohyvitykseen. Yhteisöverokannan alentaminen 20 prosentista 18 prosenttiin on tarkoitus toteuttaa vuoden 2027 alusta. Muutosta koskeva esitys on parhaillaan lausuntokierroksella. Muutos keventäisi yhtiöiden tuloverotusta ja vaikuttaa suoraan esimerkiksi siihen, kuinka paljon tuloksesta jää yhtiöön…
Avainhenkilöiden lähdevero laskee 32 prosentista 25 prosenttiin ja jatkossa myös suomalaiset paluumuuttajat voivat saada avainhenkilöverokortin. Suomi ottaa merkittävän askeleen kilpailukykynsä vahvistamisessa houkuttelevana työskentelymaana kansainvälisille osaajille. Ulkomailta Suomeen töihin tulevien avainhenkilöiden lähdeveroprosenttia on laskettu nykyisestä 32 prosentista 25 prosenttiin. Samalla kyseistä veromallia on laajennettu koskemaan tietyin edellytyksin myös paluumuuttavia Suomen kansalaisia, jotka eivät aiemmin ole olleet…
Verottaja ottaa marraskuussa käyttöön uuden viitenumeron, jonka avulla verovelvollinen voi maksaa lähes kaikki verot. Muutos koskee yrityksiä ja yhteisöjä, paitsi toiminimiyrittäjiä. Uudistuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa verojen maksamista ja maksujen kohdistamista eri veroille. Uudella viitenumerolla maksetut suoritukset käytetään verojen maksuun eräpäivänä. Jos yhtiöllä on useampia veroja maksamatta, maksut käytetään niihin eräpäiväjärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Muutos astuu voimaan…
Suomen hallitus siirtää datakeskukset alemmasta sähköveroluokasta II yleiseen sähköveroluokkaan I 1.7.2026 alkaen. Käytännössä tämä nostaa datakeskusten sähkön veroa noin 2,19 senttiä per kWh (0,05 → 2,24 snt/kWh). Valtion arvioidaan saavan muutoksesta vuosittain noin 47 miljoonaa euroa lisää sähköverotuloja. Samalla hallitus valmistelee datatalouden tiekartan suositusten pohjalta kohdennettua tukimallia sellaisten datakeskusinvestointien varmistamiseksi, jotka ovat kansantalouden ja kokonaisedun…