Olen aloittanut Tuokolla vuonna 2017 ja vuosien aikana olen toiminut useissa eri rooleissa tilintarkastustehtävien ohella. Tällä hetkellä työskentelen managerina tilintarkastuspuolella. Työssäni pidän erityisesti sen monipuolisuudesta, sillä jokainen tarkastus on erilainen, mikä tekee arjesta jatkuvasti mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Tuokolla arvostan myös sitä, että oman työn ohella on mahdollisuus osallistua erilaisiin kehityshankkeisiin sekä esimerkiksi markkinoinnin ja viestinnän tiimin toimintaan.
Perheeseeni kuuluu avomies ja kolme poikaa ja miesvaltaisessa perheessä toiminkin prinsessan virassa. Se tuo mukavaa kontrastia työminääni.
Vapaa-aika kuluu tällä hetkellä pitkälti nuorimmaisen perässä juostessa, vanhempien lasten harrastuksia pyörittäessä sekä omakotitaloasumisen saloja opetellessa yhdessä puolisoni kanssa.